Uutuuskirja kertoo vanhaa ja uutta tarinaa, sekä murtaa myyttejä

Reteesti vaan, Irwin Goodman

Lahti, Ari ; Tiitto,Veikko

9789526810256

Ennakkopainos, nidottu, pehmeät kannet

Kansantaiteilijan elämäkertaa.

Irwinin musiikki, ura ja elämä.

Täähän on loistava teksti! Mistä sä tällasen oot keksiny?

Sieltähän ne kansan suusta parhaimmat ideat kuulee..

Kansantaiteilija Irwin Goodmanin ja sanoittaja-manageri Vexi Salmen nousu suomalaisen viihteen huipulle avautuu nyt Irwinin näkökulmasta. Kuva värikkäistä persoonista syvenee ja samalla selviää mihin perustui Irwinin ja hänen laulujensa valtava suosio.

Mukaansatempaava, vauhdikas ja lämminhenkinen kerronta pohjautuu kirjoittajien tekemiin haastatteluihin ja tutkimuksiin. Huolella luotu dialogi tuo esiin henkilöiden tunnemaailmaa ja luonteenpiirteitä. Faktaan perustuvan romaanin taustana on autenttinen ajankuva ja todelliset henkilöt. Vain osa tarinaa kuljettavasta dialogista on tekijöiden tulkintaa tuntemistaan ihmisistä.

Laulujen tekemisen lisäksi uurastetaan taustatöissä ja keikkamatkoilla. Suomi-kierrosten lisäksi omat lukunsa ovat saaneet Euroopan-reissut. Kuohuvan 60-luvun ”roadtripit” ja hauskanpito vuorottelevat syvempien tuntojen ja työnteon kanssa. Mukana runsaasti asiaa musiikista ja musiikkibisneksestä rennolla otteella Irwinin hengessä.

.Teoksen teemat ja Irwinin tuotannon läpikotaisin tuntevat kirjailijat – Ari Lahti, Irwinin 1980-luvun luottomuusikko, ja Veikko Tiitto, suomalaisen kevyen musiikin asiantuntija – jakavat tämän virkistetyn päivityksen eeppisiä mittasuhteita hipovasta tarinasta arvostamiensa mestareiden muistoa kunnioittaen.

…eikä sekään ehkä tule ensimmäisenä mieleen, että tällainen elämä on tavallaan myös melko yksinäistä. – Irwin Goodman

393 sivua täynnä rajua tarinaa!

Reteesti vaan, Irwin Goodman  (Ari Lahti, Veikko Tiitto)

ISBN 978-952-68102-5-6

 

Saatavana kirjakaupoista kautta maan, sekä tietenkin kustantajan verkkokaupasta:  Retee kauppa