Otteita uutuuskirjasta Reteesti vaan, Irwin Goodman

Laitamme tänne muutamia otteita juuri ilmestyneestä Ari Lahden ja Veikko Tiiton kirjasta Reteesti vaan, Irwin Goodman.

ISBN 978-952-68102-5-6.

Viimeinen keikka 3_9

 

Tammikuun 11. 1991, Hotelli Joronjälki

Herään hotellihuoneen oven paukkeeseen. Kuulostaa siltä, että käytävästä on joku tulossa oven läpi huoneeseen, ryskeestä päätellen tämä on tosissaan. Karmi rytisee ja rappingit rapisee. Uneeni sekoittuneen metelin lähde on nyt selvillä. Katson kelloradion lukemat 21.35. Pyysin tosiaan Illikaista herättelemään puoli kymmenen maissa, jos sattuisin huilatessani nukahtamaan. Päästän jyskyttävän kuljettajapromoottorin sisään.
– Mitä mitä mitä täällä oikeen…
– Pyysit herättämään ennen ekaa settiä, muistuttaa Illikainen
– Niin niin kyllä, mutta mitä sää tänne luukkuun potkit?
– En potkinut.
– Oli mitä oli, kaiva ny äkkiä lisää vissyä, ohjaan Illikaista asiaan.
– Voin hakea jotain muutakin keittiöstä, jos tarvitset.
– Ääh, anna nyt sitä vaan, vastaan kehotuksella juomakassia tottuneesti inventoivalle apulaiselle, joka kaivaa jo tavaraa kilisevästä lastista. Suuta kuivaa, jotain kosteaa on saatava, varsinaista ”märkää” ei tarvita, eikä sitä ole edes mukana varustuksessa. Ruokakin maistunee paremmin vasta illan vetojen jälkeen.
Tunnollinen kuski tekee työtä käskettyä ja ojentaa vissypullon. Käännän korkin pullonavaajalla irti ja valutan alas kurkustani turhankin kirpeää kivennäisjuomaa noin puolet kolmasosalitran pullosta.
Kuiva suu, ja varsinkin kipeä kurkku, vähentää rupatteluintoa kummasti. Istun sängynlaidalle ja lipittelen sisuksiini loputkin vissypullosta. Illikainen katselee huoneeseen rakentamaani studiota: Kasettimankka ja sähkökitara, sekä elektroninen kitarasyntikka, tai muovinen leluhan se vaan on, mutta siitä saa ihan hyviä saundeja ja rytmejä.

 

Hämeenlinna-ilmiö (joulukuu, 1965)

Vuosi 1965 veteli viimeisiään. Sama kohtalo näytti vääjäämättömästi lankeavan myös Pop-Musiikille. Niinpä Vexin ei auttanut muu kuin tyytyä osaansa, ja tunnustaa julkisesti tappionsa teippaamalla liikkeensä näyteikkunaan suuren paperin, johon hän oli kissankokoisin kirjaimin tekstannut ”loppuunmyynti”.
Kaikki loppuu aikanaan, jotkin asiat jo ennen aikojaan. Pop-Musiikin mainosvalot syttyivät keväällä ja sammuivat vuoden loppuun tultaessa. Depraveds-yhtyeeni tarina päättyi jo ennen sitä. Hämeenlinnan Suomen popmusiikkikartalle nostaneen Spede-klubin toiminta ajettiin alas samoin loppuvuodesta 1965. Mutta nuori muusikkosukupolvi jatkoi vankistumistaan. Hämeenlinna-ilmiö, joksi paikallinen toiminta käsitteenä hieman myöhemmin nimettiin, ei kenties olisi syntynytkään ilman puuhamiehiä, Vexiä ja Markku ”Mape” Veijalaista. Näillä kahdella eri tyylisellä kaverilla oli samantyyppisiä lahjoja, erityisesti kielellisiin taitoihin suuntautuneita, lisäksi heillä oli hyvin voimakas kiinnostus popmusiikkiin. He olivat toimeliaita ja hyvät järjestelytaidot omaavina vieläpä aikaansaavia jo tuolloin. Kummankin kaveriporukat koostuivat pitkälti popmuusikoista. Vexi ja Mape eivät suinkaan olleet ”tuhlanneet” energiaansa musisointitaitojen kartuttamiseen, heiltä luonnistui paremmin kirjoittaminen, sekä asioiden hoitaminen ja edistäminen, managerointi. Aloittelevilla managereilla oli ollut jo jonkin aikaa omat suojattinsa, Vexillä Irwin Goodman ja Depraveds, ja Mapella Eddy and the Lightnings. Ryhmien keskinäistä kilpailuakin oli ollut, ja Mapen leirin ollessa useimmiten edellä. Yhteistyö manageriportaan välillä oli silti sujunut kitkattomasti.

Suosikki – Eduskuntatalon portaille (tammikuu, 1966)

Yhtenä tammikuun pakkasyönä ajoimme Virtasen Olavin kanssa halki Suomen, pohjoisesta etelään. Se oli niitä ensimmäisiä pitkiä reissuja, joita yhdessä tehtiin. Hoidettavanamme meillä oli ollut muutaman päivän aikana keikat Pohjois-Suomessa, viimeinen paikka oli Sodankylässä. Heti illan keikan jälkeen lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä.
Olimme muutamia reissuja jo aiemminkin tehneet Oppan Mersulla, ja yhä enemmän noihin aikoihin aloimme järjestellä kyytejä hänen kanssaan. Erinomainen kuljettaja, taksiautoilija Hattulan Parolasta oli osoittautunut rauhalliseksi, rennoksi ja joustavaksi mieheksi, joka viihtyi enemmän tien päällä kuin Parolan taksitolpalla. Miehelle kehkeytyi monia lempinimiä, Onni-Mersu ja muita. Minulle hän oli Oppa. Tuo meikäläistä reilut 10 vuotta vanhempi kaveri piti hyvää huolta autostaan ja kuljetettavistaan. Oppa oli tarkka, aina skarppina, mutta mikään niuhottajatyyppi hän ei ollut, joten tulin hänen kanssaan juttuun erinomaisen hyvin.
Oppa tykkäsi tehdä pitkiä reissuja, ehkä siitäkin syystä, että sai olla pois kotoa, mutta ainakin myös sen vuoksi, kun meillä oli sopimus, että hän laskuttaa kilometrien mukaan. Sen lisäksi hänelle oli tietenkin täysi ylläpito reissun päällä. Kustannuksiltaan ihan kohtuullinen, ja kun paketti sisälsi hyvän auton ja ammattikuskin, se oli kaikin puolin looginen systeemi. Matkat pelattiin varman päälle. Ei ollut tarvetta itse investoida kalustoon, eikä keikkoja myydessä toimistolla tarvinnut arvailla tulevia kuluja, kun ne olivat tiedossa jo edeltä käsin – matkakulut sai suoraan katsoa kartalta, päätellä välimatkojen kilometrimääristä. Ei sitä siis ihan taksihinnoilla kuljettu, vaikka moni niinkin luuli, kun näki esiintyjän saapuvan pirssillä paikalle. Olihan autossa aina reissun päällä taksikupu katolla.
Edellisiltana olimme lähteneet heti keikan pääteeksi tien päälle. Itse sain ottaa rennosti ja nukuin ison osan matkaa. Oppa, kovakuntoinen autokuski, ei pitkästä matkasta ollut moksiskaan. Liekö kuullut joka kerta rahan kilahduksen matkamittarissa, kun lukema kilometri kilometriltä kasvoi? Taksamittari ei autossa sentään ollut päällä. Kilometrit oli niin ikään laskettu jo etukäteen ja tilitys tehtäisiin laskutuksen mukaan noin kerran viikossa. Oppa oli saanut ajaa leppoisasti läpi yön, mikään hirmuinen kiirehän ei meillä tällä matkalla ollut. Olimme sopineet lehtijutun teosta tuolle päivälle ja saavuimme Suosikin toimituksen eteen sopivasti ennen puoltapäivää.

– Siis mikä? Mikä hiton marsello makarooni?
– Tiedäthän nuo italialaiset kultakurkut? Umberto Marcato on hyvä esimerkki, Suomessa viime vuodet viihtyny ja viihdyttäny, Kärjen tangojakin levyttäny.
– Kyllähän mä ny ne mikkihiiret tiedän. Niistäkö meinaat repiä jotain?
Vexi alkaa kirjoittaa jotain paperille.
– Niistä juuri!
Minä kaivan laukusta esiin kitarani, virittelen sen ja soittelen siinä
itsekseni muutamia sointukulkuja.
Hetken päästä Vexi ojentaa paperin viereiselle, Veijalaisen Mapen pöytäosuudelle, jonka ääressä kitara sylissäni istun. Paperilla, johon on painettu ohjelmatoimistomme nimi yläreunaan, on kaksi Vexin kirjoittamaa riviä:

Marcello Magaroni huipputaitaja on tangon tarttuvan.
Marcello Magaroni, ja omistaja säästötilin karttuvan.

– Tämän perusteella voit alkaa jo säveltää! kehottaa Vexi ja ottaa pöydän päädyn lokerikosta toisen samanlaisen paperiarkin ja alkaa taas raaputella siihen jotain.
Luen saamaltani paperilta tekstiä läpi, sitä mielessäni rytmittäen, ja samalla jo kitaraa näpräämällä melodiaideoita etsien, vähän hörähdän välissä.
– Säveltäminen on vakava asia, mitäs siinä virnuilet?
– No voi perkele, ei tätä ihan pokkana pysty. Tää on vaan vähän kyllä
vaikee, meinaan tää rytmityksen asettelu.
– Mikä ongelma siinä on? kysyy Vexi ja lukee rivit omalla rytmityk-
sellään.
– Se ei oikein sovi suuhun laulettuna, miten olisi vaikka… hmm, miten
ne sanoo, Marcellino?
– Anna mennä vaikka sillä!
Kokeilen kitarasointujen päälle erilaisia melodiapätkiä. Kun saan aihelman jotenkin toimimaan, muokkaan sitä ja kirjoitan sointumerkkejä ja ääniä paperille tekstirivien päälle.

Muusikoiden ammattikunnassa on kautta aikojen arvostettu täsmällisyyttä, sillä onhan esimerkiksi studioaikojen tarkka noudattaminen tärkeää, jotta ei tule turhaa hukka-aikaa. Niinpä nämäkin muusikot palaavat tauoltaan, ja tasan puolentunnin kuluttua sopimamme ajan täytyttyä he istuvat soittimiensa kanssa valmiina studiossa.
Miehet ovat aidosti hämmästyneitä, sillä tällä välin ovat käsissämme olleet tyhjät paperit täyttyneet. Jaan Ilpolle, basistille ja urkurille tekemäni laput, joissa ovat sointumerkit tahtiviivoineen. En tiedä odottivatko he edes nuotteja, mutta minultahan nyt sellaisia ei vaan tule.
– Vedetääs tästä vähän! ehdotan jonkinlaisessa kapellimestarin
ominaisuudessani.
Rumpalikin saa selvän ohjeen:
– Ilpo, tämä on sellanen iisi tango! Ei mikään junttahomma, vaan sellanen hienostuneempi, koetan selostaa ajatustani kappaleen toteuttamiseksi.
– Miten melodia menee? kysyy basisti.
Otan kitarani, istuudun mikrofonin luona olevalle solistin jakkaralle ja alan hyräillä hiljaa samalla antaen kitaralla komppia.

Marcellino Magaroni – huipputaitaja on tangon tarttuvan.
Marcellino Magaroni – ja omistaja säästötilin karttuvan.
Hän tuntee temput rakkauden, ja itkun lapsien.
Hän on sankari koko tanssilattian.

Muusikot lähtevät mukaan soittamaan jo ensimmäisten tahtien jälkeen. Ilpo soittaa kevyesti, kuin rumpukalvoja säästellen. Basisti on heti kartalla oikeine äänineen, urkuri niin ikään tapailee sointuja antamastani lappusesta.
Marcellino Magaroni, kaunis poika kuuman maan.

…maanantaisaunassa

…Ai niin, kun mulla ei oo niin sanotusti lauluääntä enkä soita mitään
instrumenttia, niin mua voi pitää epämusikaalisena?
– No sitähän sä totta perkele oletkin!
– Hei! Tämäkään ei pidä paikkaansa – ainakaan täysin. Väittäisin jopa olevani keskivertoihmistä musikaalisempi.
– Ohhoh, mitäs ny horiset? Pitäiskö sun mennä vilvotteleen välillä.
– Kai se musikaalisuus on vähän laajempi juttu, kuin vaan jotain kitaran rämpyttämistä ja rääkymistä. Sitähän, jonkinlaista musikaalisuutta ja varsinkin rytmitajua tarvitaan laulutekstin teossa.
– Se on kyllä totta, ja mä olen opettanu sua siinä jonkin verran.
– Mitä sää mitään opettanu, älä ny jumalauta.
– Ollaan me aika paljon sun tekstejä yhdessä muokattu.
– Okei, mutta joo. En ruvennu harjoitteleen minkään soittimen soittamista, kun ei se mua kiinnostanu. Sitä paitsi kunnianhimoni tai omanarvontuntoni ei olis antanu myöden. En todellakaan halua olla vaan joku keskinkertaisuus siinä mihin ryhdyn.
– Musiikkihommaan veri veti kuitenki sullakin, säestän kaveria.
– Niin, ja kyllä se rock’n’roll tärähti mulle ihan niinku sullekin. Ja kun teillä alko oleen niitä bänditouhuja, niin tehän suorastaan tarvitsitte mua – järjestään teidän asioita. Eihän siitä olis tullu muuten mitään, se olis loppunu jo ennen kuin mikään olis alkanukkaan!
– Niin niin! Mukaan halusit, vähän niinku siivelle. Muusikkona tai muusikoiden kaverina pääsee paremmin naisten kanssa tekemisiin, kiusaan Vexiä. – Saa naista paremmin kato.
– No, sekös se sua ajoki musiikin pariin! Sä oot kyllä…
– Joo, ei se oo ollu ollenkaan hassumpaa.
– Oot kehittäny siitä oikein taidemuodon! haukkoo Vexi henkeään löylyissä. – Taitava, kätevä ja pätevä kiertävä naistenmies – Andreas Hammarberg! koittaa Vexi vitsailla.
– Niin sä olet pillunkade, vastaan kun päästiin taas asiaan.
Kaveri heittää taas täyden kauhallisen vettä kiukaalle.
– Älä ny, sä oot vaan niin keskittyny siihen aiheeseen, kuuluu hieman vaikeroiva vastaus kuuman höyryn keskeltä.
Löylyttely alkaa olla taas helvetillisempää, nojaan kyynärvarteni polviini.
– Onhan sitä tullut opittua kaikenlaista muutakin reissuilla, lisään jonkin ajan kuluttua pitäessäni päätä yhä alhaalla.
– Joo, ei missään koulussa opeteta niitä hienouksia ja taitoja, tositoimiin naisten kanssa!
– Mä tarkotin juuri sitä, että ”muutakin”…
– Joo, joo, mitä muuta sä teet esiintymisten välillä?
– Mä tarkotan, sitä mitä reissattiin jo ennen kuin oli mitään keikkoja, täsmennän. – Eiköhän me kumpikin olla opittu enemmän ihan jossain muualla kuin koulussa.

Suomalaisten polttaessa tuhansia kokkojaan, me kävimme pilotin kanssa helikopterilla hoitamassa juhannusaaton keikat yksi kerrallaan pois päiväjärjestyksestä. Seitsemän keikan tekeminen saman illan aikana ei arvatenkaan ollut ihan pikku juttu. Tehdyn työn seurauksena saapunut mukavan raukea olo on tervetullut. Nyt juhannusyönä on minun vuoroni hetki hengähtää, olenhan antanut reilusti yli yhden artistin osuuden verran hupia keskikesää juhlivalle kansalle. Tyytyväinen olo valtaa yhä enemmän mieltäni, mutta ei täysin esteettä. Olisin varmasti vielä tyytyväisempi, jos voisin rentoutua muulla tavoin kuin mitä nyt siihen on yritys; yöllä yksikseni pienen kauppalan tyhjällä taksitolpalla. Ilmojen kuningas on nyt kyyditön mies. Illan viimeisen laskeutumisen jälkeen pilotti veti miltei saman tien noususauvasta lentovälineensä takaisin ilmaan, ja ohjasi sen kohti Helsingin Malmin lentokenttää, jossa Helikopteripalvelu oy:n tukikohta sijaitsee. Minä painelin suoraan lavalle vetämään illan viimeisen esitykseni.   …

Tammikuun 11. 1991, Hotelli Joronjälki

…Mutta toi ”Tippa” tuli ihan sellaisena valmiina kokonaisena sävellyksenä, ja se tykkäs, että se on tosi hyvä ja teki siihen sitten ne sanat, jotka nappas meidän lähimenneisyydestä silloin.
– Ja loppu on historiaa, toteaa Illikainen noustessaan tuolista.
– Niinhän se on. Siitähän tuli se meidän ensimmäinen oikein iso hitti.
– Ja sä vedät kohta sen tuolla lavalla, lisää Illikainen mennessään ovelle.
– Oikeestaan joka keikalla se on tullut vedettyä siitä lähtien.
– Miltähän se tuntuu laulaa humalaiselle yleisölle, nyt kun oot itse raittiina?
– Miltä se ny tuntuu. Sehän on vaan laulu, totean.
– Kyllä mä sen tiedän, mutta eikös noi oo vähän enemmän kuin vaan
lauluja…
– Rupeeks sä ny sit analysoimaan ton laulun sosiologista merkitystä,
vai mitä sä höpötät?
– En mä ny sitä tarkoita, vaan…
– No, hyvä, keskeytän Illikaisen, joka seisoo edessäni käsi oven kahvassa kiinni. – Ei niitä lauluja niin kirjaimellisesti pidä ottaa, eikä niiden mukaan elää, jos sä sitä meinaat.
– Ei, kun ajattelin, kun toikin on niin henkilöityny suhun.
– Valtakunnan esijuoppoon, vai?
– Et ainakaan enää ole. Juoppoja laulajiahan on muutenkin ihan tarpeeks, laskee Illikainen. -Sellasia, joita tippa ei tapa, hah hah, Illikaista alkaa jo naurattamaan.
– Aivan. Hah hah hah! Mut mitäs jos tappaakin?
Illikainen avaa oven, ja häipyy käytävään suu korvissa. Ennen kuin ovi menee kiinni, kuuluu toteamus:
– Silloin sua syytetään valehtelusta!

Tampereen keikka ja vapaa loppuilta, alkusyksy 1966

Saavuimme hyvissä ajoin Tampereen keikalle. Olin suositun tanssipaikan, Konsun ohjelmassa tänä iltana, tanssibändin toisella tauolla lavalla tuomassa oman osuuteni siihenkin huvitilaisuuteen. Pääsin aika vähällä heittäessäni rennosti sen neljän rallin setin siihen väliin. Homma luisti niin kuin sen pitikin.
Settilistassa tällä kertaa olivat: Kalteritango,  Uusi Paavo,  Raha ratkaisee ja Ei tippa tapa.
Alussa muistutin yleisöä yhteisestä historiastamme lähimenneisyydessä:
– Morjens, mä olin täällä muuten jo joskus urani alkuaikoina, siis vajaa vuosi sitten ensimmäisen kerran. Täällä näyttää olevan nytkin hyvä fiilinki päällä. Silloin näitä lauluja ei ollut vielä olemassakaan, paitsi tavallaan tää ensimmäinen. Tää oli joskus aikanaan vaan vähän eri muodossa, mutta aina tässä laitetaan jätkä telkien taa joksikin aikaa. Mutta onneks lopussa pääsee kaveri vapaaks kahleista ja kaltereista.
Viimeisten sanojeni aikana jo otin ensimmäiset soinnut kitarastani, jonka sointi tuntui kantavan saliin yllättävän hyvin. Mikrofoni on asetettu jalustaan nyt näemmä oikein, kitara kuuluu kunnolla äänentoiston kautta.
Vaikka kyseessä on tango, ei parketilla tangon askelia otettu. Kyllä siellä etupäässä seisoskeltiin aika tiiviissä muodostelmissa, porukkaa ollessa taas ihan mukavasti, ja lavalle päin katsottiin ihmetellen kesken heidän tanssi-iltaansa paikalle pelmahtanutta pelimannia. Seuraavaksi tarjosin kuvauksen Saarijärven Paavon nykytoimista. Sen jälkeen oltiinkin jo minun osuuteni puolivälissä. Aplodien ja vislausten vielä kaikuessa käynnistyi kolmas ralli, Raha ratkaisee. Kansa oli tyytyväistä, ja laulajakin oli. Näin nimittäin kuinka kappaleen aikana Oppa marssi lippukassalle, ja hetken kuluttua tuli seisomaan salin seinustalle, nyökkäsi minulle merkiksi, ”homma hoidettu”. Tiesin tienestien olevan turvassa uskotun miehen povitaskussa.
Oppasta muodostui hyvin varhaisessa vaiheessa vakikuljettajani ja luottomies, joka hoiti keikoilla tavallisesti myös finanssipuolen, eli kuittasi useimmiten keikkapalkkion jo ensimmäinen laulun lähdettyä soimaan. Ja kun setti oli vedetty, hän kantoi kitaran ja kassin autoon, niin päästiin yleensä suoraan esiintymisen jälkeen jatkamaan matkaa – kunhan minä sain sukellettua jotain kautta autoon myös, joskus siinä tarvittiin jonkin verran suunnittelua tai vaihtuvien tilanteiden myötä välillä enemmänkin luovaa mielikuvitusta.
Päälle vedin vielä Ei tippa tapa -kappaleeni. On kuulemma juuri nyt listaykkösenä. Uppoaa yleisöön kuin häkä. Porukalla on nyt hymy herkässä ja jonkinlaisia tanssiaskeliakin jo otetaan. Uusimman renkutukseni olenkin soittanut jokaisella keikalla viimeisten parin kuukauden aikana, heinäkuusta, levyn ilmestymisestä lähtien. Kyllä sitä kelpaa soitella.
Selvisimme Oppan kanssa koko urakasta puolessa tunnissa. Jopa jälkihässäköistä päästiin läpi sujuvasti. Kuski kantoi vähäiset kamani autoon, kun minä hoidin tutuksi käyneet lähtöseremoniat. Muutamat nimikirjoitukset siinä tuli jaettua, ja kuultua ne jo tutuksi tulleet hokemat siitä kuinka mahtava tyyppi olen, hyvän jatkon toivotuksineen. Ihan mukavaa sekin. Helppo homma kaiken kaikkiaan sanoisin. …
Keikkahommat tuli käsiteltyä pois päiväjärjestyksestä melko aikaisin. Päätin tutustua poikkeuksellisesti paikalliseen ravintolaelämään.  …

… Palaan paikalleni ja tilaan kolmannenkin viskin, saan sen yllättävän nopeasti. Baarimikolla täytyy olla se Dimple-pullo valmiina pöydällä, tämä lensi eteeni todella nopeasti. Melko lyhyen ajan sisällä nämä tulee otettua. Lämmin hyvänolon tunne on hiipinyt vahvasti sisuksiini. Katselen ympärilleni – paikallisia maisempia. Ilta alkaa olla sen verran pitkällä että väestä alkaa vähitellen siirtyä salista ja baaristakin eteisaulan puolelle. Vastaavasti eteisestä tuntuu tulevan vielä muutamia uusia asiakkaita sisään joko ohjattuna pöytään tai tänne baarin puolelle. Vielä on täysi humu päällä. Vajaan tunnin kuluttua tämä paikka kuitenkin suljetaan, ja tarjoilu loppuu puoli tuntia aiemmin. Oppa on jo kohta odottamassa, parkissa ravintolan sisäänkäynnin lähellä. Niinpä päätän tilata neljännen ja viimeisen paukun. Baarin juomanlaskija tuo viskin eteeni. Kiittelen, maksan ja otan siemauksen. ikään kuin tarkistaakseni laadun pysyneen moitteettomana. Sitten jo istun jakkarallani viskilasi kädessä selkä tiskiin päin ja mietin jo, että lähden tämän jälkeen pihalle,
Syrjäsilmällä huomaan kuinka joku nainen lähestyy sitä tiskin kohtaa, jonka ääressä istun. Hän seisahtuu viereeni. Kaunis nainen, keskimittainen ja hoikka, suunnilleen ikäiseni, olemukseltaan hyvin naisellinen, mutta myös jäntevä ja urheilullinen. Taipuisat tummat hiukset laskeutuvat olkapäille. Hän on pukeutunut pitkään, tummansävyiseen, silkkiseen ja väriltään vihertävään leninkiin, jossa on avara kaula-aukko. Tunnen väistämättä testosteronin vaikutuksen kehossani.
Nainen loihtii kasvoilleen viehkeän hymyn.
– Iltaa.
Vastaan tervehdykseen hymyillen.
– Onko tämä paikka vapaana? Voinko istuutua siihen hetkeksi? hän
tiedustelee ja osoittaa vieressäni olevaa tyhjää baarijakkaraa.
Nyökkään myöntymisen merkiksi.
– Ilman muuta! Otatko jotain, tiedustelen ystävällisesti.
– Miksen tietysti voisi ottaakin, vaikka Dry Martini, kiitos, nainen
vastaa istuutuessaan.
Tilaan meille vielä lasit, itselleni saman kuin aiemmin ja hänelle toivomansa.
Vaikka en nyt keikan jälkeisen rentoutumishetkeni aikana kovin puhetuulella ole ollutkaan, en pane ollenkaan pahakseni kauniimpaa sukupuolta edustavan henkilön seuraa.
Nainen laittaa käsilaukkunsa baaritiskille ja kysyy:
– Oletko yksin liikkeellä?
– Joo, tavallaan, on mulla kuski, joka tulee kohta hakeen. Me oltiin
tuolla Konsussa keikalla alkuillasta.
– Niin, sä olet se laulaja, Irwin. Kyllä mä sut tunnistin. Sulla on
hauskoja lauluja.
– Kiitos vaan. Jotainhan sitä on ihmisen tehtävä elääkseen, vastaan ja virnistän. – Kuinkas sinä, ootko sä yksin liikenteessä.

Kotona, kevät 1966

… Neula laskeutuu levyn pintaan ja musiikki alkaa soljua kaiuttimista. Äitini keskittyy kiinnostuneen näköisenä kuuntelemaan. Hän näyttää rentoutuvan, ja on selvästi hyvin tyytyväinen kuulemaansa. Kappaleen rauhallisen harmoninen luonne käy ilmi jo ensimmäisten tahtien aikana. Ja intron jälkeen laulunaihe aukeaa; ensimmäisestä rivistä, sen ensimmäisestä sanasta alkaen.

Äiti, tämä päivä on sinun,
yksi päivä vuodessa vain.

Minut syliisi suljit sä illoin
kun taas iltaan hämärtyi maa…

Selvästi samoilla taajuuksilla on tämänkertainen yleisöni. Kuunnellessaan levyni viimeisiä säkeitä sohvalla istuva äitini pyyhkäisee kyyneleen silmäkulmastaan.
Laulun sävelet ovat imaisseet minutkin laulun fiilinkiin mukaan. Kun en oikein osaa ilmaista edes äidilleni, kuinka tärkeä hän on minulle, niin en osaa tämän laulunkaan merkitystä luonnehtia. Otan tässä kohtaa hieman ammattimaisemman asenteen puhuakseni kappaleestamme.
– Tehtiin Vexin kanssa tällanen äitienpäivälaulu, ihan vaan kun äitejä niin vähän muistetaan lauluissa. Ainoa, mikä nyt tulee mieleen, on se joskus viime vuosikymmenen puolella Kärjen Topin ja Repe Helismaan tekemä Äidin syntymäpäivä…
Äiti puistelee päätään ja naurahtaa.
– Kyllä tämä on paljon kauniimpi. Kaunein ja paras laulusi kaikista!
Tuon kuuleminen osuu sisimpääni. Kauniimpaa ja parempaa tunnustusta tuskin lauluntekijä voi saada. Vaikka äitini on kuullut varmasti kaikki tähän mennessä julkaistut sävellykseni – yli kaksikymmentä laulua, ja niiden lisäksi muitakin tekemiäni kappaleita, ei hän ole antanut ymmärtää pitävänsä yhdestäkään laulusta näin paljon.
Emme jää keskustelemaan laulusta suuremmin ja syvällisemmin. Tiedän hänen suhtautumisensa sävystä jo sen, että olemme osuneet tässä napakymppiin.
Musiikin suhteen äitini on aina ollut kaikkiruokainen. Muun muassa Lauantain toivotut hänellä on ollut aina tapana kuunnella, ja hänen tunteisiinsa on aina vedonnut yhtä lailla niin klassinen kuin myös viihdemusiikki. Eikä hän ole vieroksunut nykyistä nuorisomusiikkiakaan.
– Musiikki kuuluu kaikille, on hänellä ollut aina tapana sanoa.

 

Otteita uusimmasta julkaistustamme Reteesti vaan, Irwin Goodman (Lahti Ari, Tiitto Veikko) ValkeakoskiMedia 2022

Tilaukset: Retee kauppa

Laitamme näytteitä myöhemmin lisää.

Uutuuskirja kertoo vanhaa ja uutta tarinaa, sekä murtaa myyttejä

Reteesti vaan, Irwin Goodman

Lahti, Ari ; Tiitto,Veikko

9789526810256

 

Kansantaiteilijan elämäkertaa.

Irwinin musiikki, ura ja elämä.

Täähän on loistava teksti! Mistä sä tällasen oot keksiny?

Sieltähän ne kansan suusta parhaimmat ideat kuulee..

Kansantaiteilija Irwin Goodmanin ja sanoittaja-manageri Vexi Salmen nousu suomalaisen viihteen huipulle avautuu nyt Irwinin näkökulmasta. Kuva värikkäistä persoonista syvenee ja samalla selviää mihin perustui Irwinin ja hänen laulujensa valtava suosio.

Mukaansatempaava, vauhdikas ja lämminhenkinen kerronta pohjautuu kirjoittajien tekemiin haastatteluihin ja tutkimuksiin. Huolella luotu dialogi tuo esiin henkilöiden tunnemaailmaa ja luonteenpiirteitä. Faktaan perustuvan romaanin taustana on autenttinen ajankuva ja todelliset henkilöt. Vain osa tarinaa kuljettavasta dialogista on tekijöiden tulkintaa tuntemistaan ihmisistä.

Laulujen tekemisen lisäksi uurastetaan taustatöissä ja keikkamatkoilla. Suomi-kierrosten lisäksi omat lukunsa ovat saaneet Euroopan-reissut. Kuohuvan 60-luvun ”roadtripit” ja hauskanpito vuorottelevat syvempien tuntojen ja työnteon kanssa. Mukana runsaasti asiaa musiikista ja musiikkibisneksestä rennolla otteella Irwinin hengessä.

.Teoksen teemat ja Irwinin tuotannon läpikotaisin tuntevat kirjailijat – Ari Lahti, Irwinin 1980-luvun luottomuusikko, ja Veikko Tiitto, suomalaisen kevyen musiikin asiantuntija – jakavat tämän virkistetyn päivityksen eeppisiä mittasuhteita hipovasta tarinasta arvostamiensa mestareiden muistoa kunnioittaen.

…eikä sekään ehkä tule ensimmäisenä mieleen, että tällainen elämä on tavallaan myös melko yksinäistä. – Irwin Goodman

393 sivua täynnä rajua tarinaa!

Reteesti vaan, Irwin Goodman  (Ari Lahti, Veikko Tiitto)

ISBN 978-952-68102-5-6

 

Saatavana kirjakaupoista kautta maan, sekä tietenkin kustantajan verkkokaupasta:  Retee kauppa

Mestareiden muistoa kunnioittaen tehty musiikkijulkaisu

Ari Goodman: Irwin Tribuutti 2

Irwin Tribuutti 2 – Ari Goodman, mukana Retee-Goodman -yhtye ja Vexi Salmi

Julkaistu aiemmin CD:nä, nyt myös Spotifyssa, Deezer, Apple Music…

1.10.2020

Live & Studiolive

Levyllinen Irwinin musiikkia aidoilla saundeilla. Ei kuulosta pahalta, ajatuksena tai levynäkään! Korkealaatuinen äänite sisältää melkoisen rautaisannoksen Irwinin musiikkia ja tarinaa. Levy toimii myös läpileikkauksena Ari Goodmanin muusikkouralta kuluneelta 10-vuotiskaudelta. Edellisestä julkaisusta onkin kulunut se 10 vuotta.

Tällä julkaisulla kuullaan, alaotsikon – Live & Studiolive – mukaisesti Ari Goodmanin (yksin ja yhtyeen kanssa vetämien) keikkabiisien lisäksi muutamia yllätysjuttuja. Arin Retee-Goodman -yhtye on tunnettu tasokkaasta livesoitostaan ja Ari itse on todella pitkänlinjan Irwin-tulkki, jonka musiikilliset juuret ovat 1970-80 -luvuilla, ajalta ennen ja jälkeen pitkän yhteistyöjakson Irwinin kanssa. Levyllä on studiossa kerralla sisäänsoitettuna yhtyeen tiukimmat keikkabiisit, sekä lisäksi toinen puolisko Arin yksin vetämiä ralleja Irwin 70v-juhlakeikalta Hämeenlinnan Suisto-klubilta ja samasta tilaisuudesta taltioidut osuudet Vexi Salmelta, haastattelijana Hämeenlinnan Sibeliusseuran Erkki Korhonen. Musiikillinen tarina on editoitu huolellisesti laajasta materiaalista viihdyttäväksi, tiiviiksi ja yhtenäiseksi paketiksi.

Oli aika julkaista levy

Nyt julkaistava CD on tavallaan jatkoa Irwin Goodman Tribuutti -sarjaamme, ensimmäinen osa ilmestyi 2003. Tuo aikoinaan hyvän vastaanoton saanut ensimmäinen Irwin Tribuutti sai siis jatkoa  Jos ensimmäisellä Tribuutti oli jatkoa Arin 1980-luvulla Irwinin Lapset -yhtyeellä tekemille levyille Vexi Salmen Levytuottajat Oy:lle, niin tällä toisella on taltioita Vexi Salmi itse on konkreettisesti mukana: Vexi kertoo muutaman mehevän muiston ja Ari soittaa niihin sopivat laulut intmiissä pikkukonsertissa Hämeenlinnan Suisto-klubilla.

 

Arilta on julkaistu useampia sinkkuja, EP-levyjä ja yksi kokoelma, Hitit ja Harvinaisuudet osa 1, joka tosin sisältää myös ensijulkaisuja Irwiniltä (live). Arin viimeisimmistä parista levyjulkaisuista – Vexi Salmen kanssa tehtyä uustuotantoa: Sitä samaa / Punaportin blues 2.0 sekä erikoispainos Viimeisen pysäkin kapakkaan – on kulunut 10 vuotta – joten jo olikin aika julkaista uusi levy.

Levyn sisällöstä

Levyllä kuullaan Arin (Retee-Goodman -yhtye / Ari G trubaduurina) keikkasetistä viihdyttäviä paloja, mm. Riemu ja Ratto, Työmiehen lauantai, Pyhämaan Paula, Las Palmas, Maailma on kaunis, Punaportin blues 2.0, Autolla Kanarian saarille, Ei tippa tapa, Ryysyranta, St. Pauli ja Reeperbahn sekä Kohtuus kaikessa. Monista kappaleista on useampia versiotakin (live- ja studiolive-versiot). Tämä on samalla sellainen yhteenveto reilun kymmenen vuoden ajalta Irwinin musikologisen pojan, Ari Goodmanin musiikillisesta toiminnasta eri tahojen kanssa yhteistyössä, siis muun muassa jo lähes 10 vuotta Retee-Goodman -yhtyeen kanssa, sekä tietenkin Vexi Salmen ja muiden rautaisen karriäärin omaavien tyyppien kanssa. Levynkin tekemiseen saatiin useilta huipputekiöiltä apuja sen eri tuotantovaihteissa. Levyn jälkituotantovaihe otti aikaa juuri herkullisen lisämateriaalin saamiseksi mukaan, Peruskeikkabiisien lisäksi saatiin mukaan siis muutamia bonus ja yllätyksiäkin levy sisältää mm. Irwin 70v-juhlakeikalta taltioitujen liveottojen muodossa.

ValkeakoskiMedian G-tuotantoa, Aurinko-records

 

CD tilattavissa mm.

Retee kauppa

ValkeakoskiMedian tulevasta kirjajulkaisusta

Reteesti  vaan, Irwin Goodman,

Viimeinen keikka -sarjan 3. osa, lyhyt ensiesittely

Irwinin ja Vexin 1960-luvun loppupuolesta kertova romaani  on työn alla. Viimeinen keikka -sarjan kolmas osa näyttää uuden näkökulman Irwinin urasta ja elämästä vuosina 1966-69, sekä tietenkin viimeisestä keikkamatkasta alkuvuodesta 1991. Tarina etenee – osin aiemmin kertomattomine kääntein – kansan rakastaman taiteilijan ja rakenteita ravistelevan lauluntekijäkaksikon noususta suomalaisen viihdemaailman korkeimmalle huipulle. Tuntemattomuudesta suomalaisen kevyenmusiikin kirkkaimpaan huipun kärkeen vienyt tie ei ollut sileä eikä suora, vaan hyvin rosoisen kelirikkoinen ja sen varrella oli rajujakin mutkia. Kivikkoinen polku urkeni pian leveämmäksi baanaksi, jolta ei kuitenkaan jyrkkiäkin mäkiä, mutkia, tai suoranaisia maanvyörymiäkään puuttunut. Tie meni poikki useamman kerran, mutta aina löytyi uusi parempi väylä palata huipulle.

Romaanimuotoon kirjoitetavassa elämäkerrassa maalataan tästä ajanjaksosta selkeä kuva, kepeästi ja huumorin sävyttämänä syvimmätkin tunnot tulkiten. Faktat kerrotaan tarkasti dokumentoiden, dialogi ja tapahtumien yksityiskohdat ja tunnelmat on vastaavasti maalataan laveammalla siveltimellä. Parivaljakon laulutuotannon perusteellisesti tuntevat kirjoittajat ovat sijoittaneet koko tarinan – henkilöt, asiat, paikat ja tapahtumat – suomalaiseen 60-luvun elämään ja yhteiskunnan tilaan, sekä viihteen, musiikkibisneksen maailmaan. Tarkasti ja viihdyttävästi kerrotaan vaiheet yksityiselämästä ja uran luomisesta – levytyksistä ja keikkailusta, kovempiakaan keinoja kaihtamatta hankitusta menestyksestä, siten saadaan anttua laajempaa kuvaa värikkäiden persoonien, Antti Hammarbergin ja Veikko Salmen elämäntyöstä ja henkilöistä. Mukana on myös useiden muiden henkilöiden –
hämeenlinnalaisten ystävien ja työtovereiden – osuutta valotettu uudelta kantilta. Myös Antin vanhempien, erityisesti äidin panosta nousevan laulajatähden taustatiimissä tuodaan tässäkin osassa esiin.

Reteesti vaan, Irwin Goodman

Ari Lahti ja Veikko Tiitto

Yli 300 sivua täynnä rajua tarinaa!

Ennakkotilattavissa verkkokaupastamme:

Retee kauppa

 

 

ValkeakoskiMedian aiemmista julkaisuista:

Viimeinen keikka -sarjaa, kansantaitelijan elämäkertaa

Lyhyet esittelyt aiemmin ilmestyneistä, kahdesta ensimmäisestä osasta.

 

 

Viimeinen keikka, ensimmäinen osa.

Irwin Goodman, kansan laulaja

Irwinin nuoruus ja uran alku. Tämänkin teoksen myötä Irwinistä avautuu uusia puolia, Saksan ajoista ja uran ensimmäisistä vuosista. Antti Hammarbergin persoonaa ja läheisten merkitystä taiteilijan elämässä tuodaan esille ainutlaatuisella tavalla!

Kun Irwin Goodman lähtee viimeiselle keikkamatkalle 11. tammikuuta 1991, hän muistelee matkan aikana mennyttä elämäänsä, uraansa ja laulujaan. Tarina sisältää Irwinin koko elämän, romaanin reaaliaika sen sijaan ajoittuu viimeisen keikkamatkan päiviin. Kirjassa käsitellään asioita, josta on aiemmin kerrottu vain vähän tai ei ollenkaan. Kuuluisan miehen tarina tunnetuimmiltakin puoliltaan aukeaa nyt eri tavalla näin; Irwinin omasta näkökulmasta katsottuna.

Viimeinen keikka -sarjan toisessa osassa – Irwin Goodman, kansan laulaja – Irwin muistelee uransa alkua, aikaa jolloin nuoren hämeenlinnalaismuusikon tulevaisuudennäkymät eivät vaikuttaneet aina erityisen lupaavilta. Lukija pääsee Irwinin mukaan, paitsi monelle mielenkiintoiselle reissulle, myös matkalle kohti nuoren miehen kehittymistä legendaariseksi kansantaiteilijaksi, kansan laulajaksi – Irwin Goodmaniksi.

Irwin Goodman, kansan laulaja

Veikko Tiitto, Ari Lahti

240 sivua, pehmeät kannet.
ISBN 978-952-68102-1-8

Ensipainoksen (2016) jälkeen on ilmestynyt:

Toinen uudistettu painos (2018) ja kolmas painos (2021)

Kustantaja ValkeakoskiMedia

 

Viimeinen keikka, ensimmäinen osa.

Irwin – Surutonta nuoruusaikaa

Irwin Goodmanin elämä ja laulut – Viimeinen keikka -sarjassa Irwin muistelee elämäänsä ja laulujaan viimeisellä keikkamatkallaan. Ensimmäisessä osassa, Surutonta nuoruusaikaa. aloitetaan luonnollisesti nuoruudesta, ja samalla käsitellään koko Irwinin musiikillista uraa, vieläpä muutaman lisäartikkelin muodossa.

Teos on saanut kiitosta vangitsevasta lukunautinnosta ja koskettavasta aidosta tunnelman luomisesta, sekä oikeiden asioiden painotuksesta. Mukavaa (kirjailijaa, tiimiä ja kustantajaa) rohkaisevaa palautetta – lukijoilta, jotka ovat lukeneet tämän kirjan. Ensimmäisen Irwinin todellista minää esiin tuovan kirjajulkaisun. Suosittelemme teosta lämpimästi kaikille, sillä jotain tällaista on todellakin kaivattu.

Sensuroimaton, rosoinen siloittelematon, sydämestä ja suurella kädellä tehty – eletyn elämän ja Irwinin itsensä näköinen. Jotenkin niin voi luonnehtia hienoa kirjallista kunnianosoitusta mestareille! Sarjan yhtenä tehtävänä on kerätä palautetta ja mahdollisesti vielä lisää aineistoa kentältä. Kirjasarjan alkuperäisidean laatinut kirjailija Veikko Tiitto, suomalaisen kevyen musiikin asiantuntija on ensimmäisen osan kirjoittaja, seuraavat osat hän kirjoittanut kirjailija Ari Lahden kanssa.

Irwin – Surutonta nuoruusaikaa

Veikko Tiitto

157 sivua, pehmeät kannet.

ISBN 978-952-68102-0-1

Ensipainoksen (2014) jälkeen on ilmestynyt:

Toinen uudistettu painos (2015) ja kolmas painos (2018)

Kustantaja ValkeakoskiMedia

Muita teoksia:

Nuori mies maailmalle lähti

Juhana Unkuri, Veikko Tiitto:
– Romaani 1960-luvun lopun Suomesta

Parikymppinen Heikki Käiväräinen suuntaa kesällä 1968 Kainuusta Helsinkiin. Hän aloittaa opiskelut Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja toimittajan työt opiskelijalehdessä. Helsingissä Heikki on monessa mukana. Hän osallistuu esimerkiksi Tšekkoslovakian miehityksen vastaisiin mielenosoituksiin ja Vanhan valtaukseen. Tutuiksi tulevat akateemiset kuppilakeskustelut, työläistaustainen autoilujengi, paikalliset seiväshyppyporukat, underground-hahmot, sekä eräät aikakauden merkittävät kulttuuripersoonat ja ajan uusi ilmiö: disko. Veri veti Helsinkiin opintojen pariin, mutta taustalla on huoli kotitilan kohtalosta Kainuussa. Samalla Heikin sydän sukkuloi kahden naisen välillä.

Letkeän lämminhenkinen ja monitasoinen romaani tarjoaa näköalapaikan 1960-luvun lopun Suomeen pohjavireenään yhteiskunnalliset kehityskulut ja ilmiöt. Teos havainnoi tarkkanäköisesti niin kainuulaisen maaseudun kuin urbaanin Helsingin elämää, paikoin puolidokumentaarisesti. Romaaninteossa on hyödynnetty aikalaismuistoja ja muuta tutkimuksellista otetta.

Juhana Unkuri (s.1974) on perehtynyt vapaan toimittajan työssään moniin Suomen lähihistorian populaareihin aiheisiin. Helsingin yliopistossa tekemässään gradussa hän käsitteli mm. 1960-luvun lopun kotimaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Veikko Tiitto (s.1955) on ollut aiemmin tekemässä kirjoja muun muassa Irwin Goodmannista ja Jamppa Tuomisesta. Hän on hyödyntänyt romaanissa lapsuusvuosiensa sukulaisvierailuja Kainuuseen.

Juhana Unkuri & Veikko Tiitto: Nuori mies maailmalle lähti, 440 sivua
Kustantajat: Valkeakoski-media, Juhana Unkuri ja Veikko Tiitto

 

Tiedustelut:

valkeakoskimedia@gmail.com

Saatavana ValkeakoskiMedian verkkokaupassa

Katso verkkokaupan kirjavalikoima