Reteesti vaan, Irwin Goodman

Viimeistelty ensipainos julkaistu | Irwinin syntymästä tänä vuonna 80 vuotta. Irwinin pitkäaikainen luottomuusikko ja kevyen musiikin asiantuntija kirjoittivat yhdessä myyttejä murtavan elämäkertateoksen, jonka varsinainen ensipainos julkaistiin 30.3.2023 upeana juhlapainoksena. Aiemmin pienelle piirille tarjottu, sisällöltään hieman laajempi ja väljempi ennakkopainos editoitiin vielä kerran kustannustoimittajan vetämän tiimin voimalla lopulliseksi, rakenteeltaan tiiviiksi ja eheäksi teokseksi. Ulkoasu viimeisteltiin kovakantiseen sidottuun painoasuun, kuvaliitteissä mukana harvinaisia valokuvia.

Eeppisiä mittasuhteita hipovaa tarinaa tarkastellaan nyt uudesta näkökulmasta. Teos kansantaiteilija Irwin Goodmanin (Antti Hammarberg 1943-1991) elämästä perustuu Irwinin omiin ja mukana olleiden henkilöiden kertomiin tarinoihin, jotka suurelta osaltaan ovat ennenkuulumattomia. Irwinin luottomuusikko 1980-luvun ajalta ja läheinen ystävä, Ari Lahti kirjoitti teoksen suomalaisen kevyen musiikin asiantuntijan, Veikko Tiiton kanssa. Aiheensa perusteellisesti tuntevat kirjailijat avaavat monia asioita, joista aiemmin on kerrottu vain vähän, tai ei ollenkaan.

Kansantaiteilija Irwin Goodmanin elämä ja laulut avautuvat uudella tavalla romaanimuotoon kirjoitetussa Reteesti vaan, Irwin Goodman -elämäkerrassa. Kaikkien tositarinassa esiintyvien todellisten henkilöiden dialogi on saatu pitkälti mukaan haastatteluiden perusteella. Nyt katsotaan myös pintaa syvemmälle – muun muassa miten laulut syntyivät ja mihin perustui Irwinin ja näiden laulujen valtava suosio.

Nyt kun Irwin itse kertoo tarinansa (kahden aiheensa tuntevan kirjailijan välityksellä), painopiste on luonnollisesti hänelle itselleen erityisen tärkeissä tapahtumissa ja asioissa, jotka olivat nuorelle parikymppiselle miehelle merkittäviä uran alussa, ja vastaavasti 47-vuotiaalle kokeneelle artistille viimeisellä keikkamatkallaan. Vauhdikkaan, mutta samalla myös syvällisen, elämäkertaromaanin tyylillä päällisin puolin vanha tuttu tarina saa uusia ulottuvuuksia. Irwinin omien juttujen lisäksi läheisten, ystävien ja työtovereiden kautta selviää, millä kaikilla eri asioilla oli vaikutuksensa kansantaiteilijan uraan ja elämään.

Tositarinoita pintaa syvemmältä

Mukaansatempaava kerronta pohjautuu aihepiirin ja päähenkilöiden perusteelliseen tuntemiseen. Tositapahtumiin nojaava teos on päähenkilöidensä näköinen – ja täynnä tarkistettua faktaa. Irwinin uran vaiheet ovat monille pintapuolisesti tuttua tarinaa. Nyt kuva laajenee huomattavasti. Kuuluisan miehen taustaa ja persoonaa ei ole aiemmin näin paljoa avattu. Uran nousuista ja laskuistakin – jotka rajuudessaan olivat kansantaitelijan uran erityispiirteitä alusta alkaen – saadaan tarkempaa selvitystä. Kerrankin kuullaan enemmän Irwinin omia ajatuksia, ja paljon sellaisiakin mietteitä, jotka eivät aikanaan lehtihaastatteluissa juurikaan tulleet esiin.

Tarinat ovat tosia ja kaikki henkilöt todellisia, ja kaikki esiintyvät romaanin sivuilla omilla nimillään. Myös iso osa Irwinin, Vexin ja sisäpiiriläisten kertomista jutuista jaetaan nyt ensi kertaa yleisölle. Ystävät ja työtoverit tuovat suurenmoisen lisänsä kokonaisuuteen, ja huolella luotu dialogi välittää henkilöiden tunnemaailmaa ja luonteenpiirteitä. Todellisten hahmojen lisäksi faktaan perustuvan romaanin taustana on autenttinen ajankuva. Kommentteja toilailuihin löytyy niin Urho Kekkoselta kuin muiltakin suurmiehiltä

”Irwin oli yksi Suomen kaikkein suosituimmista artisteista, niin keikkamäärien kuin levymyynninkin perusteella katsottuna. Välissä oli laskukausia, mutta aina hän nousi uudelleen, ja usein entistä kovempaan suosioon. Kerromme kirjassamme tositapahtumista ja Irwinin omia, sekä lähellä toimineiden ihmisten mietteitä. Niin viimeiseltä keikalta kuin ensimmäisistä nousuistakin, muun muassa siltä ajalta, kun Ryysyranta-hitti oli ollut kuukausikaupalla listan ykkösenä ja saman niminen loistotalo oli rakenteilla Hämeenlinnan naapurikuntaan Hattulaan. Uutta tietoa ja tarinaa matkoilta Suomessa ja Euroopassa, keikoista suomalaisilla taloilla ja Cannesin musiikkifestivaaleilla!” kertoo Ari Lahti. ”Suosikkilaulaja oli median tarkassa seurannassa. Elämä maistui, lauluja tehtiin urakalla, keikkoja tehtiin useampia vuorokaudessa, kilometrejä kertyi mittariin, eikä minkäänlaisia väsymyksen merkkejä ollut ilmassa. Mustat pilvet taivaalta loistivat vielä poissaolollaan. Näiltäkin ajoilta on monta aiemmin jakamatonta asiaa tässä kirjassa nyt mukana”.

”Nyttemmin katsottuna Irwin Goodman oli hyvin suomalainen, aito ja uskottava henkilö tähtikaartissamme, ja monien sympatioita herättävä, inhimillinen hahmo. Mutta ennen kaikkea hän oli taiteilijana asiansa osaava laaja-alainen ammattilainen, säveltäjänä varsinkin nyttemmin tunnustettu, omien laulujensa musikaalinen tulkitsija ja karismaattinen esiintyjä”, lisää teoksen toinen kirjoittajaVeikko Tiitto.

Etupäässä ennenkuulumattomia Irwinin itsensä, läheisten, ystävien ja työtovereiden kertomia tarinoita

Reteesti vaan -juhlapainos, lähes 400-sivuinen, mutta helppolukuinen teos avartaa näkökulmaa aiheisiin, uusia ovia availlaan myös estradin taakse ja jopa taiteilijan pään sisään, kun Irwin muistelee elämäänsä viimeisellä keikkamatkallaan. Kirjan voi lukea alusta loppuun, kannesta kanteen, mutta luettavakseen voi myös poimia yksittäisiä tarinoita aihe- ja vuosilukuotsikoinnin perusteella. Juhlapainos sisältää myös harvinaisia valokuvia taiteilijan elämän varrelta.

Laajemmalle yleisölle suunnattu varsinainen lopullinen ensipainos, kovakantinen sidottu versio julkaistiin 30.3. 2023, ja e-kirjan vuoro on huhtikuussa. Irwinin 80v-juhlavuoden merkeissä julkaistavan teoksen formaattivalikoimaan tulee vielä äänikirja myöhemmin tänä vuonna. Teokselle on luvassa jatkoa tulevaisuudessa. Kuvia ja laajempi tiedotepaketti tilattavissa.

Kustantaja ValkeakoskiMedia

Reteesti vaan, Irwin Goodman (Ari Lahti – Veikko Tiitto)
ISBN 978-952-68102-8-7 (sid.)  / ISBN 978-952-68102-5-6 (nid.)
ISBN 978-952-68102-6-3 (e-kirja epub) / ISBN 978-952-68102-9-4 (äänikirja mp3)

Tiedotus: Myy-Promotion myypromotion.fi

valkeakoskimedia.com | kustantamo @ valkeakoskimedia.com | +358 40 584 0857